Tulevia tapahtumia
Uutiset
Veteraanikuorma-autoseura ry on valtakunnallinen, vuonna 1987 perustettu vanhojen tavara-autojen ja muiden hyötyajoneuvojen entistämistä, sekä näihin liittyvän perinteen ja historiatiedon tallentamista edistävä harrastajajärjestö.
Seura on yksi Suomen ajoneuvohistoriallinen keskusliitto - SAHK RY:n 27:sta itsenäisestä jäsenjärjestöstä.
Valtakunnalliseen kattojärjestöön kuuluu n. 6200 jäsentä.
Veteraanikuorma-autoseuran jäsenmäärä on 763 (28.2.2013), joista kannatusjäseniä 61.
Tavoitteidensa toteuttamiseksi seura mm. järjestää jäsenistölleen vuosittain kokoontumisia ja matka-ajoja eri puolille Suomea sekä ajoneuvojen entisöintiä käsitteleviä neuvontatilaisuuksia.
Seura tuottaa kuorma-autoperinnettä, ajoneuvojen entistämistä ja kuljetuskulttuuria käsitteleviä
kirjallisia julkaisuja ja AV-tallenteita, sekä kerää ja taltioi alaan liittyvää materiaalia.
Kattojärjestöllämme SAHK:lla on myös kuorma-autohistoriaan perehtyneitä ja näiden entisöintiin erikoistuneita museoajoneuvotarkastajia.
SAHK:n ja viranomaisten yhteistyönä ovat aikanaan syntyneet useat harrastustoimintaa tukevat päätökset, kuten museoajoneuvopäätös, MR-rekisteritunnukset, museoajoneuvojen katsastusjärjestelmä, ajoneuvoveron alentaminen, sekä dieselveron ja käyttömaksun poistaminen museoajoneuvoilta.
Nykyisiin museoajoneuvojen rekisteröintiä koskeviin ohjeistuksiin voi tutustua Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin sivuilla.