INTERNATIONAL LOADSTAR 1600 10.0-T 4x2
Omistaja Aitoon VPK
International Harvester Co of America, Chicago, Illinois -yhtiö aloitti hyötyajoneuvojen tuotannon USA:ssa vuonna 1914. Ensimmäisten mallien kauppanimenä oli IHC, mutta pian se muutettiin Internationaliksi. Jo ensimmäisellä tuotantokaudella oli tarjolla useita malleja, raskain 2 -tonninen versio nokattomana. Umpiohjaamon International otti käyttöön vuonna 1926. Nokallinen Loadstar -mallisarja tuli tuotantoon 1963. International-merkki poistui markkinoilta vuonna 1986 yhtiön ajauduttua taloudellisiin vaikeuksiin. Aitoon VPK:n maankuuluja Kirkastusjuhlia on vietetty kesäisin jo vuodesta 1882. Maanantailla jatketun juhlaviikonlopun tarkoituksena oli alun alkaen rahavarojen kartuttaminen palokunnan moninaisiin tarpeisiin, kuten sammutuskaluston hankintaan ja erilaisiin korjaustöihin. Ne tuottivatkin esim. kultaisella 1960-luvulla VPK:n kassaan sievoisia summia, eikä vähiten sen ansiosta, että lähes kaikki juhlajärjestelyt hoidettiin kyläläisten talkootyönä. Myös tämän Natikan hankinta vuonna 1969 oli mahdollista juuri omien kassavarojen ansiosta. Talkoohenkeä taas tarvittiin reserviin 1988 siirretyn paloauton kunnostamisessa museoautoksi. Auton kunnostivat Pentti Veckman, Jaakko Toukonen ja Aulis Saarinen. Kun asianmukaisesta remonttitilasta tuli kysymys, ojensi auttavan kätensä Jarkko Pihkala. Aitoon VPK on Veteraanikuorma-autoseura ry:n kannatusjäsen. |

