gototopgototop

Loska-ajot

Loska-ajolaatta Loska-ajopokaali

Loska-ajo järjestetään vuosittain loka-marraskuun aikana.

Veteraanikuorma-autojen seura ry:n jäsenet kokoontuvat vuosittaiseen Loska-ajo-tapahtumaansakin perinteitä kunnioittaen. Tarkoin alkuperäisasuunsa entistetyt vanhat kuormajuhdat lavoilla kiikkuvine perinne-esineineen sekä ajokin aikakauden mukaisesti sonnustautunut kuljetushenkilöstö luovat mielikuvan vuosikymmenten takaisesta elämänmenosta.

Ajo suoritetaan useimmiten Pohjois-Hämäläisillä maaseututeillä, perustellusista syistä myös muilla seutukunilla. Monesti lähtöpaikkana on ollut Olavi ja Lilja Sallisen vuonna 1986 perustaman automuseosäätiön ylläpitämä MOBILIA Auto- ja Tiemuseo Kangasalla. Kohteeksi pyritään valitsemaan, joka vuosi uusi kiinnostava paikkakunta. Ajon tavoitepituus on yleensä alle 100 km, jotta yhteenkokoontuville Seuran jäsenille jäisi aikaa myös vapaaseen seurusteluun ja ajatustenvaihtoon.

Veteraanikuorma-autojen Seura ry:n sääntöjen mukainen Syyskokous järjestetään Loska-Ajon yhteydessä.

Loska-ajot ovat alun perin kangasalalaisen veteraanimobilisti Olavi Sallisen idea; kurakelien aikaan järjestettävällä ajotapahtumalla hän haluaa muistuttaa harrastajille, että "eihän silloinkaan kelin mukaan ollut varaa ajoon lähtöä päättää, kun näillä autoilla leipä hankittiin! Tosi harrastaja haluaa kunnioittaa kuorma-autoilun perinnettä myös huonommilla keleillä."

Sallinen on lahjoittanut Veteraanikuorma-autojen Seura ry:lle arvokkaan kiertopalkinnon, jonka saa vuodeksi haltuunsa se Seuran jäsen, joka kulloinkin vanhimmalla kuorma-autolla osallistuu Loska-Ajoon. Kukin auto/kuljettaja -yhdistelmä voi saada palkinnon haltuunsa ainoastaan kerran. Pokaalin jalustaan kiinnitettyyn hopealaattaan kaiverretaan palkinnon saajan nimi, vuosiluku sekä auton merkki, malli ja vuosimalli.

Kiertopalkintoon liittyy myös metallinen laatta, joka jää henkilökohtaiseksi muistoksi pokaalia vuoden hallinneelle.

 

Olavi Sallinen -Loska-ajopalkinnon saajat

  • 1996 Timo Entonen, Marttila - Ford TT Truck 1925
  • 1997 Markku Koskinen, Vantaa - Ford AA 1931
  • 1998 Into Nikander, Märynummi - Ford 099 1940
  • 1999 Arne Åvall, Helsinki - Ford AA 1932
  • 2000 Sture Palmgrén, Pernå - Volvo LV 290 1937
  • 2001 Matti Haavisto, Nokia - Bedford 1947
  • 2002 Markku Eskelä, Helsinki - Ford AA 1931
  • 2003 Pentti Kuosmanen, Pyhäsalmi - Ford A PicUp 1929
  • 2004 Matti Haavisto, Nokia - Ford A 1931
  • 2005 Olavi Sallinen, Kangasala - R.E.O. Speed Wagon 1935
  • 2006 Jukka Andersson, Hämeenlinna - Ford BB18 1935
  • 2007 Timo Volanen, Mäntyharju - Ford AA 1929
  • 2008 Matti Lehto, Siuro - GMC CCKW 353 1942
  • 2009 Antti Prusi, Kangasala - Studebaker M16-52 1946